Eteläpuisto puhuttaa

Olen kuullut useita veikkauksia siitä, että Eteläpuisto nousee yhdeksi Tampereen ratkaisevaksi kuntavaaliteemaksi. Jo ensimmäisistä kerroista lähtien ollessani eri tapahtumissa kantaani Eteläpuistoon on tiedusteltu. Eteläpuisto onkin puhuttanut paljon. Viimeisintä kaavaa on kritisoitu liian täydeksi ja puiston alkuperäisen ilmeen pelätään katoavan. Päätöksenteon avoimuutta on myös moitittu, sillä kaava sisältää enemmän rakennuksia kuin alun perin oli kerrottu. Toisaalta Tampereelle muuttaa koko ajan lisää ihmisiä, joten rakennuspaineet ovat kovat. Eteläpuistoa ei myöskään olla aktiivisesti kehitetty ja osa näkeekin sen sorakenttänä ja huonosti kunnossapidettynä alueena niiltä osin, jonne rakentamista on suunniteltu.

Laskiaisena olin mukana Vihreiden ehdokkaiden järjestämässä pulkkamäkitapahtumassa Eteläpuistossa. Samalla oli myös mahdollista keskustella siellä liikkuvien ihmisten kanssa, joista moni suhtautui epäileväisesti Eteläpuiston sen hetkisiin rakennussuunnitelmiin. Toki vastaukset olisivat varmasti olleet erilaisia jos asiaa olisi kysynyt esimerkiksi Tampereen keskustassa liikkuvilta ihmisiltä mutta toisaalta eikö tärkeää ole myös saada mielipide heiltä, jotka puistoa käyttävät sillä heitähän päätös koskettaa? Moni ei kuitenkaan vastustanut rakentamista mutta epäili puiston tulevan liian täyteen rakennuksia. Mielestäni yksi haaste on myös ollut viestinnässä, sillä monessa kohdassa luottamus oli kadonnut ja taustalla epäiltiin olevan piiloagendoja.

Kävin tutustumassa myös Eteläpuiston vaihtoehtoisiin rakentamissuunnitelmiin. Yhdessä näkemyksessä Sara Hildénin taidemuseo siirtyisi Eteläpuistoon, joka kuulosti hyvältä vaihtoehdolta, sillä museo vaikuttaa jäävän tällä hetkellä hieman Särkänniemen varjoon. Eteläpuistossa taidemuseolla olisi parempi sijainti, joka tukisi museon toimintaa tulevaisuudessakin ja antaisi sille sen ansaitseman paikan myös kulttuurillisesti merkittävältä alueelta. Parhaimmillaan kulttuuri on mielen ravintoa, joka herättää uusia ajatuksia ja vie hetkeksi pois arjesta. Eteläpuisto voisikin parhaimmillaan aktivoida liikkumisen lisäksi myös mieltä.

Kaavoitus toki herättää tunteita ja siitä on monia mielipiteitä. Kaavoituspäätöksissä pitäisi mielestäni ottaa vieläkin enemmän huomioon alueiden viihtyisyys ja monimuotoinen käyttö. Monet alueet jäävät oman aikansa vangiksi sen sijaan, että ratkaisut olisivat kiinnostavia vielä vuosikymmenienkin päästä. Uudet alueet puolestaan saatetaan myös kokea tylsiksi ja ”sieluttomiksi”, joissa ei tapahdu paljoa vaikka toki etukäteen on vaikea arvioida esimerkiksi sitä millaisia yrityksiä uusille alueillae tulee sijoittumaan. Kiinnostava näkökulma on myös HS:n artikkeli kaavoitettavien alueiden havainnekuvista, joissa on myös harhaanjohtamisen riski. En kannata Eteläpuiston jättämistä sellaiseksi mitä se nyt on mutta mielestäni alueella voisi olla enemmänkin potentiaalia muuhunkin kuin vain asumiskäyttöön, josta voisi hyötyä laajempikin joukko ihmisiä.

Vaalien alla myös itse ollessani ehdokkaana on toisaalta hyvin perinteistä lähteä kritisoimaan nykyisiä päätöksiä, joissa ei itse ole ollut mukana. Kritisointi on toki kaikessa keskustelussa tärkeää uusien näkökulmien löytämiseksi mutta päätöksenteko ja erilaisten mielipiteiden huomioiminen ei myöskään ole aina helppoa eikä kaikkia voi miellyttää. Päätöksenteon pitäisi kuitenkin mielestäni perustua avoimuuteen ja jos tuhannet henkilöt ovat asiaa vastaan, pitäisi siitä keskustella ja pyrkiä löytämään yhteisiä ratkaisuja. Huoli Eteläpuistosta ei myöskään ole aiheeton, sillä lainatakseni kuulemaani hyvää kommenttia ”kerran rakennettua aluetta ei voi enää myöhemmin palauttaa alkuperäiseen tilaan”. Sen vuoksi on ymmärrettävää miksi kaavoituspäätökset usein aiheuttavat keskustelua.

Mainokset

Vaalikoneet ovat käynnistyneet

Kuntavaalitohinat ovat nyt alkaneet toden teolla ja viimeisimpiä aikasyöppöjä ovat olleet vaalikoneet. Vaatii selvästikin vielä aikaa oppia jäsentämään omat ajatukset tiiviiseen ja selkeästi kirjoitettavaan muotoon, jotta ei kuluisi paria iltaa kysymyksiin vastatessa. Toisaalta yksi ehdokkaaksi asettumisen syy itselläni on ollut kiinnostus oppia lisää poliittisestä päätöksenteosta. Moni asia onkin vaatinut selvittelyä, sen verran laaja on kuntapolitiikan kenttä, ja olen oppinut paljon lisää monestakin eri asiasta.

Vaalikoneissa kysyttiin myös kysymyksiä, joilla ei lopulta ole mitään tekemistä kuntien kanssa vai koska kunnat ovat voineet päättää esimerkiksi eutanasiasta? Isolla osalla kysymyksiä haluttiin myös selvästi hakea eroa vastaajien välillä hieman ehkä kärjistetyllä kysymyksen muotoilulla vai voidaanko yhden päättäjän valinnoilla asuttaa koko Suomi, joka ei ole tähänkään mennessä ollut kokonaan asuttu? Vaalikoneiden täyttö on kuitenkin hyvää esityötä selkeyttämään omia mielipiteitä. Arvelen, että jokaisella on joku alue, joka ei ole niin sitä ominta kun taas osaan kysymyksistä vastaukset on jo valmiina kuin apteekin hyllyllä.

Jäin myös miettimään kuinka suuri merkitys on sillä, että vastaa selkeästi vain yhdestä näkökulmasta sivuuttaen muut näkökulmat, joita kuitenkin melkein jokaiseen kysymykseen liittyy. Onko poliitikon tarkoitus kertoa ihmisille sitä, mitä he haluavatkin kuulla vai tuoda esille asiaan vaikuttavat eri näkökulmat? Usein politiikka on eri ryhmien vastakkainasettelua kuten Suomi vai muu maailma, Tampere vai muu Suomi, minä vai muut mutta mitä pienempää yksikköön mennään, sitä enemmän politiikassa menty metsään. Eihän tarkoituksen kuitenkaan pitäisi olla ajaa yhden ryhmän etua vaan pyrkiä konsensukseen. HS:n keskustelupalstoilla tästä leukaillaan ”kaikki menettävät” -politiikkana mutta onko parempi vaihtoehto se, että yksi saa enemmän ja kaikki muut menettävät?

Vaalikoneen kysymykset veivät jopa pohtimaan ihmisyyden syvintä olemusta. Itse olen aina ollut kirjastojen sekä kulttuurin kannattaja mutta onko taloudellisesti haastavana aikana varaa muuhun kuin aivan välttämättömiin asioihin? Tulin lopulta siihen tulokseen, että ajasta riippumatta ihminen tarvitsee asioita, jotka vievät mielen hetkeksi pois arjesta. Itselleni kirjat, museot ja kulttuuritapahtumat, jotka usein ovat olleet täysin ilmaisia, ovat olleet juuri sellaisia. Mielestäni hyvän politiikan pitäisikin olla sellaista, joka mahdollistaa ihmisille pienet arjen irtiotot ilman, että jokainen päivä olisi pelkkää selviytymistä arjesta.

Olen pitänyt lukuharrastuksestani myös blogia, tutustu niihin ja ajatuksiini täällä.